PIHASAUNA

Remonttivelhot auttaa pihasaunan hankinnassa pääkaupunkiseudulla. Toiminta-alueemme on suunnilleen 50 km Helsingistä. Löylynlämmin suositus on se, että ostat saunapaketin Pihatuurilta ja tilaat sen jälkeen meidät saunaa rakentamaan. Jos et osaa päättää sopivaa mallia niin ota yhteyttä ja keskustellaan siitä, mikä olisi sopiva sauna tontillesi. Miksi valitsisit Remonttivelhot rakentamaan saunaa? Tuo kysymys on tullut vastaan muutaman kerran ja päätettiin vastata kysymykseen täällä. Sitten asiaan.

Pihasaunan tärkein ominaisuus on maistuvan pehmeä löyly. Kun löylyn henki on löytynyt, niin seuraavaksi saunalta odotetaan puhdistavaa vaikutusta eli pesutilojen tulee myös olla kunnossa. Lisäpisteitä saa tiloista, joissa voi kumota virvoittavaa juomaa vuodenajoista välittämättä. Lopuksi, pihasauna pääsee aivan omille pisteille, jos sen verannalla onnistuu vilvoittelemaan kelteisillään ja naapurit eivät osoita mieltään. 

Melko yksinkertaista vai mitä? No, eipä niinkään, ihminenhän onnistuu monimutkaistamaan kaiken mistä kirjoittaa ohjekirjan eli näistä asioista tuossa alempana. Aloitetaan siitä, mitä silmä näkee ja jatketaan kohti pihasaunan sisuskaluja.

PIHASAUNAN ULKOASU

Estetiikkaa ei parane aliarvioida. Itsekin olen tutustunut moneen asiaan ihan ulkonäön perusteelta. Toinen tykkää hirsisaunasta ja toinen tynnyrisaunasta. Saunan pitää sopia pihan muihinkin rakennuksiin, joskus oikein rakennusvalvonnan määräyksestä. Etelä-Pohjanmaalla ainoastaan sillä tapas olla merkitystä, että sauna on naapurin saunaa isoo.

Ollaan sitten missä tahansa Suomessa, niin harmonia löytyy jossain vaiheessa.  Toivottavasti voit valita suosikkimallisi tarjolla olevista perusmalleista, sillä yksilöllinen pihasauna maksaa ekstraa.

Saunan väritys huomataan ensimmäisenä ja toisena sitä kommentoidaan. Vieraat ihastelevat, mutta isäntäväki on harvoin tyytyväinen, sillä täydellisyyteen ei päästy. Maalaushommat kuitenkin peittävät alleen monta virhettä, jotka tehtiin rakentamisen aikana.

Suosi luonnollisia ja vaaleita maaleja, ne ovat hyviä terveydellesi ja kestävät pitkään seinässä. Todella helpolla pääsee, jos puupinnan jättää harmaantumaan ihan omatoimisesti. 

Pienten yksityiskohtien väritys merkitsee paljon, esimerkiksi vuorilautojen väritys vastaa tärkeydessä silmämeikin onnistumista. Ovenkahvan maalaaminen kirkkaalla värillä voi olla tarpeeksi, jotta saat maineen sen erikoisen pihasaunan omistajana.

Vesikattoja tehdään eri tekniikoilla ja ja eri materiaaleista. Katon muotoa muuttamalla perinteinen rakennus saakin modernin ilmeen ja kiinteistön päärakennuksen katemateriaalin peesaaminen yhtenäistää pihapiiriä. Värivalinnat ovat tärkeitä erityisesti jyrkillä katoilla, joiden lappeet sekä niiden väritys näkyvät esteettä naapuriin.

Perustus ei juurikaan näy saunan alta, mutta silti se vaikuttaa saunan ulkonäköön. Perustus antaa saunalle korkeutta ja erityisesti laattaperustukset tekevät rakennuksesta raskaan näköisen. Vastaavasti pilariperustukset antavat saunalle keveyttä, mutta kääntöpuolena on perustuskorkeus, joka saa saunat näyttämään korkeilta torneilta, tosin kauneushan on katsojan silmässä ja ainakin kaupunkilaiset ovat tottuneet katselemaan korkeita rakennuksia. Niksi-Pirkka -vinkkinä saat pihasaunasta hyvän lintutornin, kun rakennat sen 10 metriä korkeiden tolppien päälle.

Pihaterassit ovat nykyään niin suuria, että niille voisi myydä pääsylippuja lavatanssitunnelmien merkeissä. Laajuus ja kaiteet määrittävät terassin onnistumisen. Hirsikaiteilla saunasta tulee vankka ja vanhanaikainen, kun taas runkokaiteilla tehdään eleetöntä ja uudenaikaista jälkeä. Itse kallistuisin suunnittelupöydällä rimaseinän käyttöön, joka toimisi samalla näkösuojana. Mikäli haluat käyttää terassia ruokailuun, niin mitoituksessa on hyvä katsoa, jotta pöydälle tulee leveyssuunnassa noin kolmen metrin vapaa tila.

PERINTEINEN PIHASAUNA

Perinteinen pihasauna näyttää isolta käkikellolta ja joskus väkevistä löylyistä nauttineiden saunojien on raportoitu kukkuneen kuutamoa. Perinnesaunoja on kaksi vaihtoehtoa, toinen on leveä ja siinä on leveä harjakatto, joka mahdollistaa jopa pienen parven, jos sille käyttöä löytyy. Huonejärjestys on usein vaihteleva ja tilojen kokoa vaihdellaan paljon, toisen saunan painottaessa löylyhuonetta ja toisen pesutiloja.

Toinen pihasaunojen klassikkomalli on pitkä mutta kapea. Tässä mallissa huonejärjestys menee ketjussa, jossa perällä on löylyhuone ja sitten eteenpäin tultaessa pesutila tai pukuhuone. Tästäkin yksinkertaisesta kenkälaatikkomallista löytyy monta muunnelmaa. Tyypillisin edustaja on pelkkä pesusauna ilman erillisiä pesu- tai pukeutumistiloja.  

MODERNI PIHASAUNA

Moderni tyyli on yksinkertaisimmillaan pulpettikatto eli se tyyli, miten maatiloilla rakennetaan toisarvoiset vajat ja varastot tai metsäretkillä väliaikaisiksi tarkoitetut laavut (ei taida tulla yllätyksenä, että maaseudulla ei niin välitetä modernista piharakennustyylistä) Parhaimmillaan modernin tyylin edustajat saavat puurakentamisen palkintoja ja päätyvät kansainvälisiin arkkitehtijulkaisuihin.

Tyypillisesti moderneissa saunoissa painotetaan kulmikasta ulkonäköä ja isoja ikkunoita. Sisätiloihin kuuluu lähes poikkeuksetta pukuhuone, sillä näitä rakennetaan myös yleiseen yhdessäoloon, kuten grillaamiseen tai illanistujaisiin. Modernit pihasaunat sopivat erityisen hyvin betoni- ja harkkotalojen läheisyyteen.  

PIHASAUNAN RAKENTEET

Pihasauna kannattaa tehdä hirsistä. Näiden hirsien ulkonäkö on tärkeä osa saunan tunnelmaa. Hirsikoko, hirsiprofiili ja käytettävä puulaji luovat oman tunnelman. Massiivinen yksiaineinen seinärakenne kestää kosteuden ja lämpötilan vaihtelua.

Hirsissä on se hankala ominaisuus, että niitä on vaikea tehdä itse ja silloin joutuu turvautumaan erikoistuneeseen materiaalitoimittajaan. Lautarakenteisen ja lämpöeristetyn saunan nakuttelee pienellä harjoittelulla kuka vain ja materiaalit saa helposti läheisestä rautakaupasta. Lautasaunojen hinnat ovat hirsisiä kilpailijoita edullisemmat. Monikerroksinen rakenne asettaa korkeat vaatimukset tarkalle rakentamiselle, mutta kyllä lautasaunatkin saadaan kestämään vuosikymmeniä.

Perustukseksi riittää muuratut pilarit tai ruuvipaalut. Tämä siis siinä tapauksessa, että saunaa ei rakenneta kaikilla mukavuuksilla ja tukevasti lämpöeristettyä. Mikäli lähtee tällaisen lämpimän rakentamisen tielle, niin sitten suosittelen laattaperustusta ja sitä kautta rakennusbudjetin kasvattamista.

TILAA VAI RAKENNA ITSE?

Saunan voi hankkia monella tavalla, mutta tyypillisin on valmiin saunan tilaaminen tontille. Tämä tietysti rajoittaa kokoa, sillä kuorma-autolla ei kannata kuskata saunaa erikoiskuljetushintaan. Plussana on huikea toimituslaajuus.

Avaimet käteen tai löylyvalmis ovat helppoja, mutta suhteellisen tyyriitä tapoja hankkia sauna. Toimituksen jälkeen se on kuitenkin heti valmiina saunomiseen ja rakennuttajan ei tarvitse elää epävarmuudessa saunan valmistumisen suhteen.

On olemassa tynnyrisaunoja, jotka eivät maksa juuri mitään. Tynnyrisauna ei välttämättä ole pitkäikäisin, mutta kylläkin hauska ja saa suupielet kääntymään hymyyn aivan samalla tavalla kuin kuplavolkkari. Edullisen hinnan vuoksi tätä kannattaa vakavasti harkita, ostat sitten tilalle toisen, kun saunasta aika jättää.

Materiaalipakettina toimitettu sauna on lähes aina hirsirakenteinen tai hirsitekniikkaa hyödyntävä lautapaketti. Nämä ovat siitä hyviä vaihtoehtoja, että yksinkertaisen kasaustekniikan vuoksi kaikki saavat nämä rakenteet pystyyn ja säästetään kirvesmiehen liksa tai ainakin pienennetään sitä melkoisesti. Tällaisen paketin osaava kaveri pistää kasaan päivässä ja sitä edeltävänä päivänä on tontille tempaistu ruuvipaaluperustus.

Pitkästä tavarasta rakentaminen on häviämässä. Rakentamismuotona tämä on todennäköisesti edullisin jos teet työt itse. Mikäli palkkaat kirvesmiehen saunan rakentajaksi, niin helposti lähtee sekä omat että lainatut rahat.

PIHASAUNAN KÄYTTÖ

Saunan lämmittäminen ja saunominen ovat huhujen perusteella henkimaailman hommia ja kokonaan omia taiteenlajeja. Saunomisessa pääsee kuitenkin nopeasti eteenpäin toimimalla seuraavalla tavalla:

  1. Avaa pelti.
  2. Lado kiukaan pesän pohjalle isoja puita ja päälle pieniä sytykkeitä.
  3. Sytytä päältä äläkä tunge pesään maitopurkkeja tai muita pahveja sytytysvaiheessa.
  4. Säädä tuhkaluukulla tai (kiuasmallista riippuen) tuuletusluukusta oikea palamisnopeus (mitä isompi ääni sitä isompi liekki)
  5. Tölkit sekä pahvit voit asettaa myöhemmin kuumana hehkuvalle hiillokselle.
  6. Ensimmäisen pesällisen jälkeen on aika lisätä puita ja useimmat saunat ovat jo tässä vaiheessa valmiita käyttöön.
  7. Kiipeä lauteille ja heitä vettä kiukaalle, jos menee ohi, niin ei haittaa.
  8. Heitä uudestaan. Jos saunot seurassa niin yleinen koodilause on: “lisää löylyä.”
  9. Peseytyminen.
  10. Peseytymisvaiheen jälkeen on aika lisätä puita pesään ja hoitaa saunan jälkilämmitys ja kuivuminen.
  11. Vilvoittelu ja nesteytys. Nesteytys on tehokkainta, kun nauttii virkistävän nesteen sisäisesti.

PIHASAUNAN RAKENNUSLUPA

Kunnat suhtautuvat pihasaunaan eri tavoin. Joissain kunnissa asia on lähes ilmoitusluontoinen ja projektissa pääsee eteenpäin heti, kun virkamies on viitsinyt hakemukselle leimasinta näyttää. Toiset kunnat ovat yllättävän vaikeita ja vaativat hulevesisuunnitelman sekä suunnitelmat perustuksesta, LVIS-suunnitelmat, pääsuunnittelijan projektia vetämään ja tonttipalaverit. Selvitä oman asuinkuntasi käytäntö ennen kuin ostat saunan.

PIHASAUNAN HINTA

Paljon on tullut tietoa, mutta ei selvyyttä siihen, paljonko pihasauna maksaa. Projektit ovat erilaisia. Rakentamislaajuus vaihtelee samoin käytetyt materiaalit, tekijät sekä rakennusaika. Ei ole mahdotonta, että pihasaunan neliöhinta nousee varsinaisen talon neliöhintaa korkeammalle.

Jos suunnittelet pihasaunan rakentamista pääkaupunkiseudulle ja tarvitset suunnittelussa tai rakentamisessa apua, niin ota yhteyttä! Tuumataan yhdessä paras etenemistapa.